Olenko minä hukannut elämisen taidon?

Olenko minä hukannut elämisen taidon?

Olo on niin tyhjä. Välinpitämätön. Silti jotain. Sisälläni on jotain erilaista, jotain mitä en ole aiemmin tunnistanut omakseni. Se on kevyttä mutta se ei ole iloa.

Olenko minä hukannut elämisen taidon?



Olen luovuttanut elämässäni. En tavoittele enää mitään. Elän päivä kerrallaan. Elämä tuo mitä tuo, jatkan polkua jonka jo valitsin enkä etsi suurempia sivupolkuja. Olen eksynyt ja käynyt liian monta umpikujaa. Seuraan vain mielitekoja, en minä kaipaa enempää. En kestä enempää. Haluaisin käydä Turussa, mutta pelkään vähän.

Rikon kappaleiden alkuja ja unelmoin siitä olotilasta viime kesän alussa että olin valmis tekemään mitä vain. Nyt en edes ajattele.

Olenko minä tosiaan hukannut elämisen taidon?

Sitä vuoristorataa vain

Eilen olin innoissani. Eilen olin turhautunut. Eilen olin onnellinen, eilen olin murtunut. Eilen minulla oli päivä täynnä asiaa, ajatuksia.

Maistoin makeaa kaakaokahvia. Join vahvan tummapaahtoista jossa maistoin paahteisen puisia mutta hyviä vivahteita. Selailin verkossa ja toivoin 20 prosentin riittävän minulle.

Minä kirjoitin sanoja, merkityksellisiä, merkityksettömiä, jotain siltä väliltäkin. Haaveilin tutun kanssa kuinka joku päivä menemme johonkin laavulle puiden kanssa ja paistetaan makkaraa. Ihan vain koska voimme.

Pelasin 50snt arvosta pelikoneilla.

Keskustelin paljon musiikkia.

Eilen minä luin vanhoja viestejä ja en jaksanut nousta lattialta pitkään aikaan, sanat lamauttivat. Tunteet joita koki, ne olivat niin voimakkaita että en halunnut kuin unohtaa.

Mutta pienet, sitäkin tärkeämmät asiat jäivät eilisestä. Ystävälliset ajatukset.

Kiitokset teille.

Tahdonalainen

Olen pahoillani että kirjoittelen tänne niin lyhyeen. Yksinpuheluni ovat nykyään kahdenkeskeisiä. Mutta yritän parhaani.

Mutta minä mietin. (...), en tunne enää mitään. Mitä minä lopulta haen? Minä tiedän että kauneus on vain kuvitelmaa, ihmisen ympäristöstään muodostama käsitys kauneudesta. Olisivatko nämä ihmiset kauniita jos he kävelisivät verkon sijasta vastaan kadulla? Katsoisinko ja toivoisinko että olisin pysähtynyt, välittämättä tilanteen outoudesta huikannut perään, ehkä juossut kiinnikkin, ja selittänyt että hän oli niin kauniin näköinen että haluaisin viedä hänet kahville? En minä kai normaalisti olisi niin nirso ihmisestä. En varsinaisesti pitänyt alkuun (...) Melkein poikamainen. Lyhyet hiukset jotka eivät sopineet hänen kasvonpiirteisiinsä. Mutta hän oli ihastunut minuun ja minä halusin tietää mitä oli rakastaa, aloitimme kai seurustelemaan, sikäli kun se on lähin ilmaisu. Minä rakastuin hänen ulkonäköönsä myöhemmin. Tiedänkö minä oikeasti mikä on mielestäni kaunista? Minä en osaa sanoa mitä pidän kauniina kasvojenpiirteissä. Onko se lopulta vain se mitä sen kaiken takana on, jonka mukaan ihastun kasvoihin? Jos pidän jonkun kasvoista samantien, pidänkö niistä vain koska ne muistuttavat jotakuta? (*muutama nuoruuteni ihastus lueteltu*) nuorempana?

- Katkelma viestistä jonka lähetin juuri hyvälle ystävälle
jota en ole koskaan nähnyt tai kuullut, mutta jonka tunnen.

Täytejulkaisu

Bendeleen börheä, ei sitä voi kuin rakastaa.

Late-night dreamer

Vielä minä löydän taivaani, nirvanan, autuuden jonka minä loin itselleni.
Vielä joku päivä löydän ihmisen joka täydentää sen ja jolle voin esittää kaiken sen kauneuden jota pidän maailmani sisällä.
Jossain on se ihminen jonka kanssa rakkaus herää ja tienvarren heinikosta löytyy kauniita kukintoja katseltavaksi.
Vielä joku päivä me heräämme ja nousemme uuteen aamuun.

Kyllä me vielä löydämme tiemme.

Eve after eve

Rauhallinen ilta.

Iltapalaksi paahdettua leipää, sen rapean ja pehmeän vuorottelu maistuu harvinaisen hyvältä.

Kynttilä paloi loppuun.

Laitoin päälle pitkän, hieman ylisuuren kylpytakin. Kirjoitin pitkään tärkeälle ihmiselle. Kaiuttimista soi Don Johnson Big Band - Road. Oloni on kuin mainostajien tarjoamissa mielikuvissa hiljaisesta, samuisesta ja tummapuisesta illasta.

Fiilis on mahtava. Tämän illan ajan.

KIIRE

ASD

Eilen tapahtui, tänään tapahtui, huomenna tapahtuu, ensi viikolla tapahtuu...
Puhumattakaan vielä tekemisenkin määrästä.

Lyijyfeenix

Tarvitsen uuden Visa-kortin, nykyinen lopettanee toimintansa aivan pian. En tiennyt korteissa olevan muovipäällystettä ennenkuin nyt, se repsottaa ympäri kortin ja magneettinauhan päässä jos oli jotain tietoa niin ei ole enää.

Kaivoin itselleni haluamani kuvan korttiin, kerta semmoinen on mahdollista laittaa. Olen loputtoman ihastunut tähän kuvaan jostain ylä-asteen ajoilta. Se harvinaislaatuisesti onnistui muodostumaan joksikin.

Kuva sai osakseen pientä siirtelyä korttikokoon taipumiseksi ja kontrastin säätelyä. Perushuttua. Pitkän köynnöksen kopioin koristeeksi vasempaan reunaan myös. Yllättävän hyvin sain sen istumaan näyttämättä kopiolta.

Värit ympäri ämpäri, nimmari ei mahtunut korttiin joten se myös kloonaamalla ja korjaamalla piiloon. Lukuisia sovituksia tässä vaiheessa Nordean korttipalvelussa jotta lintuhahmo tulisi keskelle korttia.

Väritys, tarkka juuri sopivan oranssin etsintä. (Todellisuus, kokeillaas tuommoista, kah, vähän tummempi ja se onkin siinä.) Vasen reuna korttiin sovittamisen avuksi.

Ja lopputulokseen vähän hehkutusta, kontrastia ja viimeiset rajaukset yleistä esityskäyttöä varten.

Lyijyfeenix

Vielä vähän logotyyliin.

Hitto mulla tulee olemaan päheä kortti.

Aamuni

Heräsin kämppiksen kuljeskeluun keittiössä. Lojuin sängyssä ja noustessani muistin voin olevan lopussa. Enkä jaksaisi tehdä puuroa, ruokaa olisi turhauttavaa, pakastepizzaa ei tehnyt mieli joten pakotin itseni hakemaan voita lähisiwasta. Hitain liikkein puin takkia ylle ja lähdin vastahakoisesti ulos.

Ulkona oli miellyttävän viileä sää, juuri sopiva -1 pikaiselle kävelylenkille kevyessä vaatetuksessa. Pienessä, hieman kulmapuotimaisessa kaupassa on pienet valikoimat mutta valikoimat kumminkin. Kauppias tervehtii ja rupattelee kassalla kun aloitan keskustelun. Keskustelemme hyvin epätyypillisessä suomalaisessa hengessä mm. koulujen alkamisajoista kun hän totesi minun näyttäneen juuri heränneeltä.

Takaisin palatessa aamuni on lähtenyt käyntiin mahtavasti ja ovelta vastaan tervehtii tuore pannukahvin tuoksu. Kuinka paljon erilailla yhden ainoan ihmisen palvelu voikin vaikuttaa päivään. Vaikka olenkin pihi, en kadu tuota "kallista" voirasiaa.

Otsikko johon en löydä sanaa

Tunnetko sinäkin surumielisyyttä, ihan syyttä?
Tunnetko sinäkin melankolian anatomian ?

Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko vahva kuin vanhempi sisko vaiko sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka vai haaksirikko?
Onkohan aina pakko toisten toiveet täyttää?

Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?

Ajattelen liikaa sinua,
tää ei oo enää normaalia. Minä
ajattelen liikaa.. sinua.
Nää sanat on painavia,
mutta toivon ettei raskaita. Minä
ajattelen liikaa.

Ajattelen liikaa sinua,
tää on kai komedia. Minä
ajattelen liikaa.. sinua.
Yllätys taas mä puhun
täyttää paskaa kun törmään suhun. Minä
jännitän liikaa.

Mun on pakko lähettää viestejä
Mun on pakko laulaa lauluja
Mutta tyydyn sanomaan vain öitä

Minä unelmoin hetken aikaa, unelmoin kunnes herään jälleen. En saisi.