Tahdonalainen

Olen pahoillani että kirjoittelen tänne niin lyhyeen. Yksinpuheluni ovat nykyään kahdenkeskeisiä. Mutta yritän parhaani.

Mutta minä mietin. (...), en tunne enää mitään. Mitä minä lopulta haen? Minä tiedän että kauneus on vain kuvitelmaa, ihmisen ympäristöstään muodostama käsitys kauneudesta. Olisivatko nämä ihmiset kauniita jos he kävelisivät verkon sijasta vastaan kadulla? Katsoisinko ja toivoisinko että olisin pysähtynyt, välittämättä tilanteen outoudesta huikannut perään, ehkä juossut kiinnikkin, ja selittänyt että hän oli niin kauniin näköinen että haluaisin viedä hänet kahville? En minä kai normaalisti olisi niin nirso ihmisestä. En varsinaisesti pitänyt alkuun (...) Melkein poikamainen. Lyhyet hiukset jotka eivät sopineet hänen kasvonpiirteisiinsä. Mutta hän oli ihastunut minuun ja minä halusin tietää mitä oli rakastaa, aloitimme kai seurustelemaan, sikäli kun se on lähin ilmaisu. Minä rakastuin hänen ulkonäköönsä myöhemmin. Tiedänkö minä oikeasti mikä on mielestäni kaunista? Minä en osaa sanoa mitä pidän kauniina kasvojenpiirteissä. Onko se lopulta vain se mitä sen kaiken takana on, jonka mukaan ihastun kasvoihin? Jos pidän jonkun kasvoista samantien, pidänkö niistä vain koska ne muistuttavat jotakuta? (*muutama nuoruuteni ihastus lueteltu*) nuorempana?

- Katkelma viestistä jonka lähetin juuri hyvälle ystävälle
jota en ole koskaan nähnyt tai kuullut, mutta jonka tunnen.