Pimeä

Voi pieni poika, kuinka sinulla on vain hetki aikaa

Uusi matka vanhan ja elämän rajamailla

 


Selkää särkee.

  25 kg kpl x100

Käsiä särkee.

           Hartioita särkee.
Valurautaa.

  Jaksoin silti.



Isä tarvitsi apua yhteen hommaan, olin siis tosiaan vanhemmillani käymässä....





Palkintona pääsin jälleen, pitkästä aikaa saunaan. Vähän ehkä kylmähköön, luvatut saunajuomat puuttuivat rahanpuutteen vuoksi, mutta parempi kuin ei mitään...

Matkalla en keksinyt muutakaan:

Ja me kuljimme

 Ja Ne tulivat kohti

Ja minä hetken aikaa unohdin.

Onnekseni ja epäonnekseni.

Näin värejä, ajattelin tallentavani elämäni.

Tallensin siitä palan,
koska siihen viimein pystyin.

Uusi puhelin, voi pieni poika, kuinka sinulla on vain hetki aikaa?

Mutta minä saan aina rakastaa jotain, vaikka en sitä saakaan pitää.

Tämän kuvan lähetin henkilölle josta en ole varma, mitä hän on minulle. Hän on ollut minulle tärkeintä maailmassa ainakin hetken aikaa, hän on ollut ihminen jonka olemassaoloa olen pohtinut. Hän on niin erilainen että olen pelännyt ja paennut. Olen ollut ihastunut häneen jo kuukausia. Mutta pelätessäni hän astui suosiolla taaemmas, enkä tiedä itse oliko se nyt se mitä halusin. Olemme vain ystäviä.
Mutta onko se este?
Hän ei sano sanaa syvältä.
Minä en tiedä mitä hän tuntee.
Enkä uskalla kysyä.
Vielä.



Selvitän vain vielä itse, mitä tunnen.
Ja pahoin pelkään että selvitän sitä vielä kauan, ehkä liian kauan...



Odotatko?

.. . ... . .. . . ..... . . .... Matkaa . . . ..... . ........ . . . . . ... ...

... .   ...  .  ...  ....... . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ..... .     . . ...... . . .   . ..  ....  ......      . .    . ...... . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . ..  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . .... . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ .. ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ...... ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . . ..    ...... . . . .. .  . ..... .         . . .    . . ........ . .

"Entä jos bussi nyt putoaisi maan läpi tyhjyyteen? 
Todellisuuteen tulisi bugi?
Putoaisimme määritetyltä kiinteältä tasolta alas,
mitä siellä olisi?

Ruudukko?
Pudotus joka ei koskaan loppuisi?
Näkisinkö maankannen kaartuvan ympärilläni?
Tajuaisinko olevani olemassa?
Oikeastaan, olisinko olemassa?
Ajattelenko vai olenko osa koodia? Vai olenko ajattelevaa koodia?"


Filosofia
"Entä jos..." -ajattelua jo vuodesta 600 ennen keinotekoisen ajanlaskumme alkua!

Vuodenaika

Ulkona oli kaunis ilma. Tuuli. Oli pimeää. Ehkä luonto ei kuolekkaan kesän loputtua. Se muuttaa vain muotoaan.

Ylivahvaa aamukahvia

Ehkä voisi kokeilla taas alkaa kirjoittaa useammin päivästä.







Tai jotain. Olo on vähän turta.

Jälleen.















On vaikeaa.

Ympärilläni on kyllä ihmisiä.

Mutta en kaipaisi kuin sen yhden.

Yritän liikaa.
Kaipaan liikaa.

Joskus elin siitä.

Se oli musiikkia.

Sitten se oli ihminen.

Ihminen hajosi,

tilalle tuli toinen paikkaamaan,

ja jätti lähtiessään rikkinäiset reunat

Juttelin parin viestin verran ihmisen kanssa joka kirjoitti kuin minä joskus.





Haluaisin elää kesän.
Haluaisin löytää jonkun jonka kanssa elää sen, istua kahdestaan ja katsoa toista silmiin tuntien ajan. Kokea ne alun jännitykset kun kumpikaan ei uskalla vielä koskea. Katsotaan. Puhutaan hiljaisuudessa, puhumme silmillämme. Pidetään toisiamme kädestä, eikä kumpikaan halua päästää irti vaikka ne vähän hikoavatkin jo. Antaa illalla lähtiessä viimeinen, pitkä halaus jonka ei kumpikaan haluaisi, ei koskaan päättyvän. Saapua paikalle aamulla ja katsella yhdessä aamun valonsäteiden leikkaavan aamuisen usvan läpi.

Haluaisin yhdessä haaveilla lämpimistä öistä jolloin käveltäisiin kahdestaan pitkin rantaa, tuntea pehmeän kostean hiekan jalkojen alla. Katsoa taivasta yhdessä. Leikitellä toisen hiuksilla, kuiskia korvaan rakkaudesta ja nukahtaa huolettomana ja onnellisena, yhdessä.

Haluaisin nauraa yhdessä hölmöille asioille joita ei kukaan muu ymmärrä. Haluan katsoa yhdessä telkkaria sohvalla rönöttäen yhdessä mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Silitellä toista huomaamatta sitä itsekkään, pitää hyvänä. Halata takaapäin, leikkiä painia joka päättyy nauruun ja suudelmaan jota kumpikaan ei ajatellut. Suudelmaan joka tulee puhtaasta rakkaudesta ja sen osoituksesta, suudelma jossa vähän ehkä hampaat koskee ja revetään taas nauruun. Suudelma jonka jälkeen jäädään vierekkäin selälleen hiljaisuuteen ja katsotaan toisiamme silmiin, silmiin joista ei koskaan saa tarpeekseen.

Vielä joku kaunis päivä...

Tyhjennä tajuntasi, lisää kourallinen rakkautta

Hyi helvetti mikä sunnuntai.

Mutta mikä viikonloppu!

Viime vuodelta tuttu mnet-porukka.
Joukko tuntemattomia ihmisiä, joille olet aina ystävä.
Tulit mukaan vaikka ensi kertaa
Olet jo sydämessä seuraavan kerran tavatessa.

Livemusiikkia. Saunomista. Nuotio. Lidl-ihrain.

Ihmiset.

Olette rakkaita.
Vaikka näemme kerran vuodessa, vaikka ette koskaan lue tätä,
Minä kiitän teitä.


Minä kaipaan. Ensi vuonna jälleen.

"Don't leave me behind! You are a true hero of Rubix cubes everywhere!"

Jean Piaget havaitsi, että 3–10 vuoden vanhoilla lapsilla esiintyi elottomien olioiden elollistamista eli animismia. Lapset saattoivat pitää luonnonesineitä myös keinotekoisina. Piaget havaitsi, että nämä ajattelutavat heikkenevät, kun lapsi aikuistuu. Leijonat ovat sirkusta varten, pilvet sadetta varten. Kalliot ovat sitä varten, että eläimet voivat istua niillä.

Muistan kuinka joskus itkin.
Itkin holtittomasti.

...

Tunsin itseni yksinäiseksi. En juuri nyt muista mikä se niistä monista syistä oli, tai edes tarkalleen missä vaiheessa ala-astetta. Halusin ystävän. Löysin jostain tavaroiden joukosta vanhan pehmolelukoirani. Muistan kuinka joskus se oli lempileluni, ehkä lapsen mittakaavalla rakastinkin sitä hetken. Se nimi oli Tellu.

Sen löytäminen järkytti minua.
Olin hylännyt jotain josta välitin.
Olin jättänyt sen aivan yksin.
Vuosiksi. Se oli pölyssä, se oli takussa.
Tunsin itseni maailman paskimmaksi ihmiseksi.
Miten kukaan voi unohtaa, hylätä jotain niin arvokasta?

Yritin harjata sen. Yritin selvittää sen takkuja, korvata kaiken sen pahan mitä olin tehnyt.
Istuin lattialla selvittämässä takkuja kunnes sattui istua.
Minkäännäköistä edistystä ei tapahtunut saati olisi tullut tapahtumaan, niin pilalla oli pehmeä, pörheä ja huopaantunut muoviturkki.


Muistan kuinka joskus itkin.
Itkin holtittomasti.






Olen ehkä onnistunut hallitsemaan ongelmaani, mutta seuratessani erästä sarjakuvaa, taisin pilata iltani kokonaan...

http://romanticallyapocalyptic.com/15

Mun illat ei oo turhan helppoja tunteiden kanssa...

Pudotus samettiin

Aamulla oli kertakaikkiaan mahtava fiilis. Aurinko paisto, aamupalaksi oli eilen itse tehtyä pizzaa, kahvi maistui hyvältä. Musiikkia oli hyvä kuunnella ja se kuulosti hyvältä. Kävelin Lidlin kautta hakemassa yhden sitruunalimpparitölkin kotoa nappaamaani kahvitermarin seuraksi ja menin koskenrantaan nauttimaan hyvästä säästä. Olo oli ihan hyvä. Välissä vielä hetki sitten rakastamani ihminen lupasi vastata kysymyksiin. Ei se niihin nopeasti vastaa, mutta ehkä vielä saan vastauksiakin.

Kotona kaikki muuttui. Nyt olen turta. Yhtäkkiä ei tunnu mitään. Musiikki tulee ja menee, jäämättä tai vaikuttamatta suuremmin. Tässä mä olen, kotona, yksin. Kyllä mä yksinkin pärjään, pidänkin siitä, mutta nyt iski aivan älytön yksinäisyydentunne.

Koita tässä taas saaha selvää mistään...


(Hyvää musiikkia)
https://play.spotify.com/track/4L3ppjYzIRin1AuJofkXiA

Sorsin teitä!

Sorsaleporanta!

Kävelin hakemassa synaständiä itselleni Tampereen yliopiston läheltä (saan syntikkani pois lojumasta sohvalta/sängyltä kmäppiksen nurkkiin) ja takastullessa törmäsin johonkin ihme kanahäkkeihin, ja vähän matkan päästä oli lampi. Paljon sorsia ja eivät välittäneet paljoa mitään vaikka läheltä kävelikin, lammessa olevat tuli melkein jalkojenkin juureen siivilöimään itelleen safkaa.

Olkoonkin että innostun hirveän pienistä asioista, tää oli ihan perhanan siistiä ja kävin siihen rantaan hetkeks istumaan ja kattelee näiden touhuamista.

Sorsalampi!

Revitty x2

Kuinka paljon voi sattua vaikka odotti pahinta
Kuinka saa herätä huomaamaan rikkinäisyyteen
Vuodan, näkökenttä kapenee ja nukahdan uudelleen

Sanat jäävät mielen patojen taakse
Haluan nähdä sen mutta hukun tunteiden tulvaan
Sanat toistuvat, pettymykset toistuvat, samat kaavat
Ollaan ystäviä, kavereita, ehkä joskus, luultavasti ei enää koskaan

Mutta haluan uskoa parasta.
Ja toivon parasta muille


Miksi ihminen kuin minä saa kokea niin paljon? Miksi se yhtäkkiä on olematta, miksi yhtäkkiä olen jälleen yksin ja tyhjä?

SAATANA, oon niin helvetin vittu kypsä tähän koko saatanan pelleilyyn. Vittu päähän kaikki, painukaa helvettiin.

Minä haluaisin vain olla onnellinen. Ei ole ollut meidän aika, ei... Tekisi mieli heitellä asioita, repiä tavarat niin jumalattomalla raivolla että väsyisin fyysiseen rasitukseen ja nukahtaisin niille sijoilleni. Haluan sanoa pahasti, saada toinen muistamaan ikuisesti sanoja jotka ihmisen syvimmästä ja haavoittuvimmasta, viattomasta ja turvattomasta olemuksesta käännän toista vastaan, mutta pelkkä ajatus välittämäni ihmisen murskaamisesta henkisesti saa minut tuntemaan (entistäkin enemmän) pahoin...


Oma vika, kärsi kurja kärsi. Vittu ehkä joskus opin olemaan... Elä koskaan vahingossakaan erehdy rakastumaan, kuinka monta kertaa jaksat repiä itsesi kappaleiksi ja kasata itsesi yksin pala palalta uudelleen? Minä olen ollut vahva. Viitseliäs. Jaksava. Mutta kuinka kauan... Revin itseni viimeiseen asti rikki etsiessäni sitä jotakuta, hulluuteen asti.
Kyllä minä tästäkin pääsen yli, kunhan vaan riehuin. Ei se ollut kuin muutaman kuukauden suhde...