Uusi matka vanhan ja elämän rajamailla

 


Selkää särkee.

  25 kg kpl x100

Käsiä särkee.

           Hartioita särkee.
Valurautaa.

  Jaksoin silti.



Isä tarvitsi apua yhteen hommaan, olin siis tosiaan vanhemmillani käymässä....





Palkintona pääsin jälleen, pitkästä aikaa saunaan. Vähän ehkä kylmähköön, luvatut saunajuomat puuttuivat rahanpuutteen vuoksi, mutta parempi kuin ei mitään...

Matkalla en keksinyt muutakaan:

Ja me kuljimme

 Ja Ne tulivat kohti

Ja minä hetken aikaa unohdin.

Onnekseni ja epäonnekseni.

Näin värejä, ajattelin tallentavani elämäni.

Tallensin siitä palan,
koska siihen viimein pystyin.

Uusi puhelin, voi pieni poika, kuinka sinulla on vain hetki aikaa?

Mutta minä saan aina rakastaa jotain, vaikka en sitä saakaan pitää.

Tämän kuvan lähetin henkilölle josta en ole varma, mitä hän on minulle. Hän on ollut minulle tärkeintä maailmassa ainakin hetken aikaa, hän on ollut ihminen jonka olemassaoloa olen pohtinut. Hän on niin erilainen että olen pelännyt ja paennut. Olen ollut ihastunut häneen jo kuukausia. Mutta pelätessäni hän astui suosiolla taaemmas, enkä tiedä itse oliko se nyt se mitä halusin. Olemme vain ystäviä.
Mutta onko se este?
Hän ei sano sanaa syvältä.
Minä en tiedä mitä hän tuntee.
Enkä uskalla kysyä.
Vielä.



Selvitän vain vielä itse, mitä tunnen.
Ja pahoin pelkään että selvitän sitä vielä kauan, ehkä liian kauan...



Odotatko?