torstai 29. tammikuuta 2015

Late-night dreamer

Vielä minä löydän taivaani, nirvanan, autuuden jonka minä loin itselleni.
Vielä joku päivä löydän ihmisen joka täydentää sen ja jolle voin esittää kaiken sen kauneuden jota pidän maailmani sisällä.
Jossain on se ihminen jonka kanssa rakkaus herää ja tienvarren heinikosta löytyy kauniita kukintoja katseltavaksi.
Vielä joku päivä me heräämme ja nousemme uuteen aamuun.

Kyllä me vielä löydämme tiemme.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Eve after eve


Rauhallinen ilta.

Iltapalaksi paahdettua leipää, sen rapean ja pehmeän vuorottelu maistuu harvinaisen hyvältä.

Kynttilä paloi loppuun.

Laitoin päälle pitkän, hieman ylisuuren kylpytakin. Kirjoitin pitkään tärkeälle ihmiselle. Kaiuttimista soi Don Johnson Big Band - Road. Oloni on kuin mainostajien tarjoamissa mielikuvissa hiljaisesta, samuisesta ja tummapuisesta illasta.

Fiilis on mahtava. Tämän illan ajan.

tiistai 13. tammikuuta 2015

KIIRE

ASD

Eilen tapahtui, tänään tapahtui, huomenna tapahtuu, ensi viikolla tapahtuu...
Puhumattakaan vielä tekemisenkin määrästä.

torstai 8. tammikuuta 2015

Lyijyfeenix

Tarvitsen uuden Visa-kortin, nykyinen lopettanee toimintansa aivan pian. En tiennyt korteissa olevan muovipäällystettä ennenkuin nyt, se repsottaa ympäri kortin ja magneettinauhan päässä jos oli jotain tietoa niin ei ole enää.

Kaivoin itselleni haluamani kuvan korttiin, kerta semmoinen on mahdollista laittaa. Olen loputtoman ihastunut tähän kuvaan jostain ylä-asteen ajoilta. Se harvinaislaatuisesti onnistui muodostumaan joksikin.


Kuva sai osakseen pientä siirtelyä korttikokoon taipumiseksi ja kontrastin säätelyä. Perushuttua. Pitkän köynnöksen kopioin koristeeksi vasempaan reunaan myös. Yllättävän hyvin sain sen istumaan näyttämättä kopiolta.


Värit ympäri ämpäri, nimmari ei mahtunut korttiin joten se myös kloonaamalla ja korjaamalla piiloon. Lukuisia sovituksia tässä vaiheessa Nordean korttipalvelussa jotta lintuhahmo tulisi keskelle korttia.


Väritys, tarkka juuri sopivan oranssin etsintä. (Todellisuus, kokeillaas tuommoista, kah, vähän tummempi ja se onkin siinä.) Vasen reuna korttiin sovittamisen avuksi.

Ja lopputulokseen vähän hehkutusta, kontrastia ja viimeiset rajaukset yleistä esityskäyttöä varten.

Lyijyfeenix






Vielä vähän logotyyliin.

Hitto mulla tulee olemaan päheä kortti.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Aamuni

Heräsin kämppiksen kuljeskeluun keittiössä. Lojuin sängyssä ja noustessani muistin voin olevan lopussa. Enkä jaksaisi tehdä puuroa, ruokaa olisi turhauttavaa, pakastepizzaa ei tehnyt mieli joten pakotin itseni hakemaan voita lähisiwasta. Hitain liikkein puin takkia ylle ja lähdin vastahakoisesti ulos.

Ulkona oli miellyttävän viileä sää, juuri sopiva -1 pikaiselle kävelylenkille kevyessä vaatetuksessa. Pienessä, hieman kulmapuotimaisessa kaupassa on pienet valikoimat mutta valikoimat kumminkin. Kauppias tervehtii ja rupattelee kassalla kun aloitan keskustelun. Keskustelemme hyvin epätyypillisessä suomalaisessa hengessä mm. koulujen alkamisajoista kun hän totesi minun näyttäneen juuri heränneeltä.

Takaisin palatessa aamuni on lähtenyt käyntiin mahtavasti ja ovelta vastaan tervehtii tuore pannukahvin tuoksu. Kuinka paljon erilailla yhden ainoan ihmisen palvelu voikin vaikuttaa päivään. Vaikka olenkin pihi, en kadu tuota "kallista" voirasiaa.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Otsikko johon en löydä sanaa



Tunnetko sinäkin surumielisyyttä,
ihan syyttä?
Tunnetko sinäkin melankolian
anatomian ?


Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko vahva kuin vanhempi sisko vaiko sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka vai haaksirikko?
Onkohan aina pakko toisten toiveet täyttää?

Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Jotain sydämessään, tyttö epäkunnossa
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme sinusta
Tyttö epäkunnossa... Siltäkö tuntuu sinusta?

Ajattelen liikaa sinua,
tää ei oo enää normaalia. Minä
ajattelen liikaa.. sinua.
Nää sanat on painavia,
mutta toivon ettei raskaita. Minä
ajattelen liikaa.


Ajattelen liikaa sinua,
tää on kai komedia. Minä
ajattelen liikaa.. sinua.
Yllätys taas mä puhun
täyttää paskaa kun törmään suhun. Minä
jännitän liikaa.

Mun on pakko lähettää viestejä

Mun on pakko laulaa lauluja

Mutta tyydyn sanomaan vain öitä
Minä unelmoin hetken aikaa, unelmoin kunnes herään jälleen. En saisi.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Yksipuolisuus

Haluan vain hautautua pieneen omaan maailmaani, rakastaa ja olla tyytyväinen kaikkeen. Haaveilla kaikenlaisesta pienestä turhasta vaikka olisin onnellisempi kuin koskaan. Joskus jopa ostaa sitä pientä ja olla vielä vähän onnellisempi.

Taidan toistaa itseäni?

lauantai 27. joulukuuta 2014

Hiljaista itseskelyä


Halusin tehdä joulupostauksen mutta se jäi. Olisin voinut kirjoittaa kauniisti kaikille mutta kirjoitin sen sijaan muutamalle.

Joulu oli ja meni, jälleen. Olen myös auton kanssa vielä hetken aikaa vanhempieni luona jumissa.

Ei minulla ole juuri asiaa. Aika on vain muuttanut olemustaan ja liukuu käsistä aivan huomaamatta, päivät seuraa toisiaan, eilenhän minä vielä odotin joulua?


Muistoina on vain kuvia...

...kuten ettei taivas ole aina sininen...




...ja en tiedä onko olemassa voimaa joka saisi minut kyllästymään tähän pieneen velmuun.




Hyvää joulua.
Edes näin myöhässä.

Nauttikaa uudesta vuodesta!










lauantai 13. joulukuuta 2014

Herätys

Heräsin tänään pitkästä aikaa vailla ajatusta mitä tänään on saatava aikaiseksi. Se oli helpottavaa, kerrankin sai herätä ja nousta omaan tahtiin. Noustessa ikkunasta tulvi valoa aivan eri malliin kuin normaalisti. Lunta. Viimeinkin, lunta. Viimeinkin ylös noustessa ulkoa ei tervehdi synkkä, pimeä ja harmaa maailma. Aamuyöstä whatsappiin oli ilmestynyt ensimmäisiä pikkupoikamaisen iloisia luisutteluvideoita niiltä joilla takavetoisia autoja on. Radiosta kuului erilaisia biisejä, juuri sopivia aamuun. Kahvin sai keittää uudesta pussista ja telkkarista tulee hyvää ohjelmaa.

Aamuni ovat harvoin näin täydellisiä, en voi siis kuin nauttia tästä hetkestä.

Ehkä lähden jopa kuvailemaan ulos. Niin kaunista tuolta vielä varmasti löydän.