Epätoivoisesti puhdasta symmetriaa hakien...

Elämäni teema on ollut minulle lähiaikoina sana hämmennys.
Rauhallinen, placebon kaltaisesti turvallinen sekasorto, kaaos.
Tuttavallinen yksinäisyys.


Ymmärsin rakastavani. Tai ainakin sillai vähäsen että uskallan jo sanoa niin.
Yksi väärä teko ja askeleeni käyvät sillalla jota en näe allani.
Ne käyvät siltaa jonka pelkään johtavan ei mihinkään ja häviävän alta, pudottaen minut ennenkuin edes tajuan varoa.

Jälleen.

Vielä välillä näen pilkahduksia laudoista.
Kun oikein yritän tarkentaa katsettani, voin hetken aikaa nähdä jotain mille turvallisesti asettaa jalan. Mutta seuraava askel on aina askel tyhjään.
Tyhjää hiljaista tunnustelua, enkä näe määränpäätäni.
Toivon sen vain olevan.

Siitä on kohta kuukausi.




Olen pahoillani.





(Olin perjantaina jälleen ihminen joka oli hyvää seuraa. Puhetta riitti, juomaa tarjottiin suunnasta jos toisesta. Soittoa, naurua. Hippi-ilta, kertakaikkiaan. Jossain välissä sain peräti viestejä, iloisia viestejä ja olin iloinen. Lauantaina en poistunutkaan neljän seinän sisältä mihinkään, vaikka piti käydä useamman bändin rock-tapahtumaa katsomaan. Jos darra ei fyysisesti ilmene, niin vähintään psyykkisenä väsymyksenä ja tylsistymisenä. Mitään en halunnut ajatella. Mikään ei tuntunut miltään. Mikään ei huvittanut. Alkoholi lainaa huomiselta, kyllähän minä sen tiedän...
No happy messages since friday...)

Elän

Elämä kiertää, törmäät jatkuvasti ihmisiin. Suurimman osan voit katsoa kulkevan ohi, eikä jokaista kerkeä näkeä edes kasvoilta. Olemme osa ihmismassaa, kuljemme sen mukana sekä sen vieressä, yhteisöllisenä yksilönä. Olemme kaikki täällä, mutta jokainen omissa elämissämme. Omaamme oman ympyrämme, johon sisältyy kaikki mitä olemme ja mitä me edustamme. Sen sisällä pidämme kaikkea mitä olemme ikinä kokeneet, kaikkea mitä arvostamme ja miten ajattelemme.

Siedätyshoidon lailla
niin kauan että tahto murtuu
Voi odottaa oikeampaa
tapahtuvan vielä ihmeen
Versio todellisuudesta
jollaista ei pitäisi olla
Kuitenkaan selvemmin ei
tätä silmille voi heittää

Pidä kiinni ettet pelkää
vaistoihinkaan ei uskalla luottaa
Mahdollista irroittaa
jos sydän kestää

Kuolleelle annettu on
kauneuden kasvot
Tarkoitus häivytetty
nimensä alle

Mikä tekee elämästä kaunista, on kun ihmisten elämät risteävät. Kahden sokean kohtalon törmätessä syntyy aina jotain suurta. Se voi olla suuri menetys. Mutta kuten haluan aina uskoa, siitä voi syntyä jotain tätä maailmaa suurempaa, voi syntyä jotain kaunista. Jotain kaunista.

Teit meistä kauniin, teit meistä kauniimpaa kuin muut
Teit unelmaa, teit parempaa
Teit meistä kauniin, teit meistä kauniimpaa kuin muut
Teit unelmaa, teit parempaa

(En varmaan koskaan löydä
sanoja jotka kuvaisivat paremmin sitä mitä vaalia)

Toiseen ihmiseen tutustuminen. Toinen ihminen, toinen ihminen joka välittää samoin. Ihminen joka välittää. Se on matka, pelottava, mutta niin houkuttava, siitä kärsii ja nauttii samaan aikaan. Se on huumaavaa. Ja se saa minut sekaisin. Ja minä pelkään, pelkään kuollakseni nauttivani siitä liikaa. Mitä jos se kaikki kaatuu taas?

Nauti.

Kätteni työn tunnistan
ja elän siitä uusintaa
Uskomatta lausettakaan
kirjoitettu tarinaa
Tarkoitus kai lunastaa
kuvalle jatkoaikaa
Eilisestä on ikuisuus
mut huomiseen on tuplasti
Tämänkin hetken viisaus
muutuu painolastiksi
Hauraampi kuin heijastus
valintojen oikeutus

Vähän kaikkea, sitä osaan.

Tartuin varmaan ekaa kertaa piirtopöytään oikeasti siinä tarkotuksessa kuin mihin se on tarkoitettukin.

"Anna aihe? :D"

"Semmonen yberhieno vesiputous"
"Ja vuoristot" 

"JOO MORO"

Live

Elä ja elä musiikissa. Humala ja live-musiikki.
Siitä on kauan aikaa, yhdessä kera väsymyksen unohdatat kaiken muun ja elät sen.

Nyt on oma kämppä. Töitä on. Rahaa tulee. Hyvä mieli. Olen terve. Rakastan.

Melkein uskon jumalaan.

Taitaa hän jotain

Ei mulla tällä kertaa muuta. Palattava kohta pois Tampereelta kai.

Maailmani on minun

Uni saa tulla,
viedä mukanaan päivän

Hereillä olen elossa,
mutta unissani minä elän.

Ehkä kun en itseäni tunne,
olen todellinen minä.

On vain maailma jossa haluan elää.

Lentäen tutkan alla, ei sinua huomaa ne jotka katselevat maahan

Elämä on yks iso sekasotku. Luulet tietäväsi missä mennään.
Jossain vaiheessa saatat tuntea että kyyti tasoittuu, mutta kuten olen itselleni ja ystävilleni hokenut, elämä kuljettaa jos vain annat. Ja piru vie minua on myllerretty!





Olen nolannut itseni. Minulle on noussut ylpeys päähän, ja kuinka helvetin kovaa se iski itsetuntoon kun tajusin sen, minusta oli tullut juuri se mitä inhosin.
Inhosin ehkä nimenomaan sen takia, että minä olen semmoinen jos kukaan ei sano sanaakaan vastaan.

Olen ollut hiljaa hyvin pitkään. Koskin tikulla pinnan alle, kysyin varovaisesti verhon takaa. "Onko siellä ketään?" Ojensin käden jos joku sattuisi siihen tarttumaan, joku joka kaipaisi ihmistä seurakseen, ystävällisenä eleenä.
En vain osannut arvata kuinka moni siihen yritti tarttua. Säikähdinkin, mikä vaikutus sillä oli ihmisiin.




Lukemattomia ihmisiä, lukemattomia erilaisia persoonia, toinen toistaan erilaisempia ja omanlaisiaan.



Persoonia joiden kanssa olen päätynyt ryyppäämään punkkarikämpälle keskellä viikkoa kiljua, yhden jonka vuoksi olen maksanut kymmeniä euroja päästäkseni Helsinkiin tapaamaan häntä ja jonka kanssa 11 tuntia oli kuin olisin vain pikaisesti kahvilla kerennyt käydä.
Ihmisiä joiden vuoksi olen kokenut sekä syyllisyyttä, hämmästystä että hämmennystä.
Suuri määrä kahden viestin keskusteluja, keskusteluja joissa minusta odotettiin juuri sitä mitä haluttiin tekstistäni nähdä.



Olen ollut töissä, olen nukkunut 5h yössä ja mennyt kuudeksi töihin. Olen nukkunut 14h putkeen. Olen iloinnut ja surenut sekä rahan tuloa että menoa.

Olen tuhlannut ja säästänyt rahaa, tärkeisiin sekä turhiin asioihin.

Olen juonut alkoholia enemmän kuin pitkään aikaan. Osittain koska sitä on lakkiaisjuhlien jäljiltä, osittain koska se on toisinaan ainoa kylmä asia huoneessani, osittain päänsärkyyn (tensiopäänsärkyyn, en suosittele, mutta toimii minulla), osittain pienen humalatilan vuoksi. Isompaa humalaa ei ole tehnyt mieli juoda vain huvin vuoksi, tiedän seuraukset...



Kai tätä kutsutaan elämäksi?





En osaa enää kuin roikkua mukana, vauhti on kova mutta kyydistä en halua tippua kun kerrankin kyytiin olen päässyt.

Ei auta kuin toivoa että ketään ei satu, ei minua, eikä ketään muutakaan...


Mutta olen takaisin. Kai.

Kahvia

Olet joku joka tuntuu rintalastan alla näin
Mutta pitääkö mun juosta pakoon vai suoraan päin

Heräsin, raotin sälekaihtimia arvioidakseni kuinka paljon kello mahtaisi olla. Aurinko paistoi lämpimästi täyttäen varjoja kaikkialla. Missä aiemmin saattoi nähdä hämärää, oli nyt jälleen nähtävissä paljon enemmän.

Leipää. Tuttuakin tutummaksi tullutta sellaista, mutta vielä silti niin hyvää.
Jakso kertakaikkisen hyvää sarjaa.

Ehkä pitäisi käydä ulkona kun on näin mahtava ilma?









Eteisen lattialta olkalaukkuun mukaan kuukauden ajan ilmaiseksi tuleva Aamulehti ja Ray-Banit päähän, shortsit jalassa metsästämään kahvia!
Päädyin hyvää kahvilaan, jossa rauhassa soi pianomusiikki, ja sain rauhassa juoda pressoni lehden kanssa. Ja mikä parasta: täydellisen löhöiltävässä nahkaisessa nojatuolissa, en ole yhdessäkään kahvilassa istunut niin mukavasti. 3€ kahvista ei tuntunut enää miltään! Kiire unohtui, aika unohtui, hetken ajan tunsin kuinka kaikki oli vain aurinkoa ja beigen eri sävyjä. Oh that feelin'...



Pyörin aikani kaupungilla, kävin keskustorilla vaalikopeilla Vihreiltä kysymässä mitä Vihreät tekis EU:ssa. Minulle ei osattu vastata. Otin mehuni ja läksin. Olin vähän pettynyt, vaikka tiesinkin, ei ilmaistarjoilut ole kuin silmänlumetta ja tyhjäpäisten kosiskelua. Piraattipuolueen koppi sentään osuu naulankantaan: tutustu itse. Yksinkertaista.



Loppupäivän tukehduin omassa huoneessani, tuuletuskaan ei auta enää kun ulkona on yli 20 astetta...


Edit: ASETUKSET! Liikaa on niitä kyllä, nyt voitte myös anonyyminä kommentoida jos mieli vie mukanaan.

Kiire

Otsikko kertoo.

Nyt on töitä, tänäänkin 8h vuoro 14-22, vie voimat kyllä ihan nätisti.

Kyllä nukuttaa.




Ainiin, ja ihastumiset on aina hämmentäviä

Wake me up and keep me awake

I want to see the new world ahead of me.