Pala maata

Uusi Hobitti - check. Komeasti leikkivät tuolla uudella 3D tekniikalla, pari kertaa väistin rielusti ja kirosin ääneen kun joku isompi kappale lensi kohti, huh. Siellä kameran lentäessä ympäri maisemia ei voinut kuin kuvitella minkälaiseen keinotekoiseen todellisuuteen me vielä joskus päästään pakenemaan.

Osaako kukaan enää hakeakaan niitä kokemuksia enää elävästä elämästä?

Itsetuntoni pönkittyi onneksi myös tuolla reissulla. Finnkinon yläkerrassa odotellessani leffan alkua ja halpoja Pätkiksiä mutustaessani pari alakerrassa olevaa tyttöä katselivat minua ja puhuivat jostain. Hymyilivät takaisinkin. Ainakaan en ole tyhjää ympäröivälle maailmalle, vaikka eivät olisikaan puhuneet mitään erikoisempaa. Kaikista pahinta olla vain ilmaa. Vähästä minäkin olen tyytyväinen, mutta olen ylpeäkin siitä. Toki saatan sadatella kaikkea, mutta sisimmässäni, en minä tarvitse kuin muutaman asian ollakseni aidosti onnellinen.

Tarvitsen vain rakkautta. Ja ymmärrystä luonteelleni.

 

Taianomainen biisi. Tunnelma, tämä tunnelma...

Hiljaa. Pehmeää, lämmintä. 

Taustalla tunne jostain niin kauniista ettei sille ole olemassa sanaa.