maanantai 10. elokuuta 2015
Ja niin minä rakastuin uudelleen elämään
Minut on fyysisesti haavoitettu, olen kolhittu niin että pelkästään takaisin ylös nouseminen tuottaa tuskaa. Olen kärsinyt kevyen krapulan ja aivan liian paahtavan päivän. Olen huutanut kurkkuni kipeäksi ja polkenut jalkani rikki maahan. Olen ollut kylmissäni ja märissäni. Olen mennyt läpi päivien, tunteja velkaa yötä.
Mutta minä olen kokenut musiikkia, yhteistä euforiaa yhdessä muiden kanssa yhden erityisen keikan aikana. Minut löysi kaunis ihminen ja jonka kanssa seurueineen vietin loput festarista. Luin kirjaa joka vei mukanaan syvän tummaan fiktioon. Haiteksti. Kotimatkalla löysin jälleen rakkauden tunteet ja rakastuin hetkeen.
Ajoin eilen yötä myöten kotiin. Aivan liian väsyneenä.Yritin sinnitellä, kunnes yhtäkkiä kaikki ylimääräinen vain hävisi ajatuksista. Ne vain hävisivät, jäljelle jäivät enää pelkät aistihavainnot ja syvimmät tunteet. Aurinko nousi taivaanrannasta kun ajoin kauniiden, minulle ennennäkemättömän kauniiden maalaismaisemien keskellä. Olin kuin unessa, mutta silti niin valveilla kuin pystyisin koskaan olemaan.
Elämä oli vain siinä hetkessä, tunteissa ja haaveissa, unelmissa.
Ja minä koin. Musiikki oli jälleen kuin painotonta nestettä, joka läpi virratessaan toi mukanaan tunteita. Minä muistin jälleen miltä tuntui tunteiden palo. Miltä tuntui olla aidosti ihastunut, kuinka yhden hymyn näkeminen pystyisi merkitsemään minulle elämääkin suurempaa. Harvoin minä itken onnesta.
Kotikatu puineen näyttää jälleen samalta kuin silloin joskus. Uudelta ja kauniilta.
Ohimennen muuten, tämä viesti on sadas julkaistu tämän blogin nykymuodossaan. Elämä on tosiaan jatkunut.
sunnuntai 2. elokuuta 2015
Don Huonot - Hyrrä
Viikatemies kun kanssa kohtalon sheikkaa
voi painovoima heittää kuperkeikkaa
Siskokin tuntee tuon lain mutta silti
pian kainaloistaan siivet esiin tunkee
Sisko lentää, sisko lentää luokse
saman kylmäkätisen tohtorin
Vaikka se tietää että mikään ei tunnu miltään
jos aina liian nopeasti pyörii hyrrä
Vaikka se tietää että mikään ei tunnu miltään
jos värit sotkee palettiin likaiseen
Sisko lentää, mustat pilvet ohitse kiitää
Kopteri kehrää taivaalle noitaympyrää kun
sisko lentää luokse saman kylmäkätisen tohtorin
Sateenkaaret silmissä tanssii, maksa pumppaa painot pois
Siskolla on kevyt olo, ei jalat enää kauan maassa pysy
Sisko lentää, mustat pilvet ohitse kiitää
Kopteri kehrää taivaalle noitaympyrää kun
sisko lentää luokse saman kylmäkätisen tohtorin
Löysin vanhan, itsetekemäni hyrrän. Se sai mieleen tämän biisin, onneksi sanoma ei liity omaan elämään millään tapaa.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Ja vain yksi
Vain yksi hetki riittää muuttamaan hyvän päivän uudeksi pohjaksi.
Kun vain osaisinkin olla. Tai olisin joku muu, kun vain olisin syntynyt joskus toiseen aikaan. Minä vain vihaan olla yksin. Jos minulla olisi yhtään vähemmän järkeä, joisin itseäni hengiltä.
Ja jälleen, vain ilta ja väsymys vievät minut uuteen päivään.
Minä vihaan itseäni mutta rakastan itseäni liikaa muuttaakseni kaiken.
Koko elämä aikaa, kyllä minä tiedän.
Se ei auta minua hajoamasta kun unohdan unohtaa.
Kun vain osaisinkin olla. Tai olisin joku muu, kun vain olisin syntynyt joskus toiseen aikaan. Minä vain vihaan olla yksin. Jos minulla olisi yhtään vähemmän järkeä, joisin itseäni hengiltä.
Ja jälleen, vain ilta ja väsymys vievät minut uuteen päivään.
Minä vihaan itseäni mutta rakastan itseäni liikaa muuttaakseni kaiken.
Koko elämä aikaa, kyllä minä tiedän.
Se ei auta minua hajoamasta kun unohdan unohtaa.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Tämä kohta
Näin ihmisjoukonkin läpi tummat, pitkät hiukset. En minä tunne tätä tyttöä, mutta minä näin hänet silti toista kertaa. Yhtäkkiä taustalla ei soinutkaan enää vain Pelle Miljoona, tai valoissa seisonut vain jälleen yksi kadunmies. Musta siluetti vasten muuta katumaisemaa. Kävellessämme ohitse en voinut kuin katsoa tuon silmiin. Syviin ja myrkyllisen upottaviin, kylmän harmaisiin silmiin. Hetken katsoimme toisiamme.
.
Tiedät sen tunteen kun sekunti pysähtyy?
.
Minä en kääntynyt perään taaskaan. Katselin vain paikoillani kuinka tuo epätäydellisen kaunis siluetti loittoni yhä kauemmas luotani.
Kaupunki heräsi jälleen ja jatkoi normaalia eloaan.
.
Tiedät sen tunteen kun sekunti pysähtyy?
.
Minä en kääntynyt perään taaskaan. Katselin vain paikoillani kuinka tuo epätäydellisen kaunis siluetti loittoni yhä kauemmas luotani.
Kaupunki heräsi jälleen ja jatkoi normaalia eloaan.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Milloin viimeksi olet piirtänyt maahan?
Hetket jotka on vain pakko ikuistaa, syystä tai toisesta.
Kotikaupungin kauneus löytyy kesäisin
...ja joskus sitä vain päätyy shoppailemaan tavaraa.
Minun tapauksessa 1000€ kitaran joka vain käteen sattuessaan ei enää päästänyt irti.
Se on aivan hiton mahtava kitara.
Ja loma ei ole hyväksi minulle. Ainakaan juomatavoilleni, häpeällisen paljon olen ollut humalassa ja nauttinut siitä.
Odotin kesältä enemmän.
Onneksi se ei ole vielä ohi.
Vielä.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Yöilta
Elämä yllättää. Se saa ottamaan seuraavan bussin takaisin kotia ja aloittamaan kesän. Se tuo elämään ihmisiä jotka eivät ole häviämässä aivan heti.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Ei yksinäinen unta saa
...vaan valvoo pitkään yöhön haistellen kesäyön raikkaita tuulia. Kuuntelee kauempana ohi ajavia autoja ja kuuntelee kaupunkia. Se ei koskaan nuku, mutta se hiljenee. On satanut ja luonto herää huomiseen jälleen raikkaampana ja elinvoimaisempana. Yksinäinen muistelee aikaa kun rakasti.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Sana

Pöydän ääressa istuu tyttö joka tuijottaa tiiviisti lavalle. Vilkaisee välillä ympärilleen mustaksi rajatuilla silmillään mietteliäänä ja aivan kuin hieman pelokkaana.
Punainen tukka ja hillitty sivusiili punkhenkeen. Tietää ettei hän kasvoillaan mallikisoja voittaisi, mutta hän ei tiedä miten minä katson häntä. Koska hetken ajan hänen sivuprofiilinsa on kuin enkelien veistämä. Lävistykset huulessaan.
En tiedä tuliko hän tänne Mustan Paraatin, vaiko vain Ylpön takia. Emme juttele tänä iltana, mutta muistijälki säilyy. Olenko nähnyt hänet jossain?
Kohottaessa katsettani satun silti nähdä suoraan hänen silmiinsä. Muistan hänet sittenkin.
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Melankoliaa
Olen kirjoittanut paljon, välittämättä vaihteeksi yhtään kenelle se on mennyt ja mistä puhuinkaan. Tajunnanvirtaa, noin mustaa meikkiä. Minä haluan vain haluta. Jotain. Jotain muuta kuin.
Fysiikka painostaa asioita, mieli painaa maahan ja vaivun melankoliaan. Mihinkä muualle pakenisinkaan mitään? Kuuntelen mustaa musiikkia. Varjoja. Kuiskauksia ja jäänteitä menneistä.
"Rakastan sua." En ole kuullut tuota aikoihin. Se hyvänolontunne jonka siitä aina sai. Se hyvänolontunne kun sen sanoi itse. Ne pitkät halaukset... Minä kaipaan. Vähän ehkä jopa häntä joka hän joskus oli, mutta se on mennyttä. Se on vain muistoja valo- ja mielikuvissa.
Tyttö epäkunnossa. Siltäkö tuntuu sinusta?
Murhaisinko pehmolelun väsymykseeni? Olisinko minä niin raaka? Olen nähnyt unia joissa olen raivostunut silmittömästi ja hakannut ihmisen. Pelästyin, panikoin. Pelkään edelleen tuota unta.
Näen unia Kuusisentie 56 osoitteesta, asuin siellä. Vuosia. Olimme grillaamassa. Nykyään siellä asuu joku toinen perhe.
Vieressäni on kuumemittari, kuivuneita lautasia ja vanha paita. "Varmin keino pysyä köyhänä, on rehellisyys TAJUUTSÄ?" Niin...
Ja kun istun sohvalla minä tuijotan koneen ruutua, kuin se pelastaisi minut joltain mitä en täysin itsekkään tiedä. Koska se olen aina minä.
Olen tilassa jossa en vastaa ulkoisiin ärsykkeisiin.
Fysiikka painostaa asioita, mieli painaa maahan ja vaivun melankoliaan. Mihinkä muualle pakenisinkaan mitään? Kuuntelen mustaa musiikkia. Varjoja. Kuiskauksia ja jäänteitä menneistä.
"Rakastan sua." En ole kuullut tuota aikoihin. Se hyvänolontunne jonka siitä aina sai. Se hyvänolontunne kun sen sanoi itse. Ne pitkät halaukset... Minä kaipaan. Vähän ehkä jopa häntä joka hän joskus oli, mutta se on mennyttä. Se on vain muistoja valo- ja mielikuvissa.
Tyttö epäkunnossa. Siltäkö tuntuu sinusta?
Murhaisinko pehmolelun väsymykseeni? Olisinko minä niin raaka? Olen nähnyt unia joissa olen raivostunut silmittömästi ja hakannut ihmisen. Pelästyin, panikoin. Pelkään edelleen tuota unta.
Näen unia Kuusisentie 56 osoitteesta, asuin siellä. Vuosia. Olimme grillaamassa. Nykyään siellä asuu joku toinen perhe.
Vieressäni on kuumemittari, kuivuneita lautasia ja vanha paita. "Varmin keino pysyä köyhänä, on rehellisyys TAJUUTSÄ?" Niin...
Ja kun istun sohvalla minä tuijotan koneen ruutua, kuin se pelastaisi minut joltain mitä en täysin itsekkään tiedä. Koska se olen aina minä.
Olen tilassa jossa en vastaa ulkoisiin ärsykkeisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
