Kansion nimesin muistojen hautausmaaksi.
Latasin kuvat muistitikulle ja pistin ne yhdessä valokuvien ja hänen minulle tekemien piirrosten kanssa pieneen kauniiseen vanhaan puulaatikkoon.
Kaikki ne hetket ja tunteet niiden takana pysäyttävät.
Kuinka pitkälle olemme ajautuneet noista ajoista.
Mitä kaikkea kerkesi tapahtua.
Mitä kaikkea koimme yhdessä.
Kuinka onnellisia me vielä joskus olimme.
Emme koskaan kuvitelleet eroavamme.
En halua unohtaa, joten kaikki muistoni ovat nyt tuolla laatikossa josta voin ne ehkä joskus tulevaisuudessa kaivaa. En tiedä mitä varten, mutta tuntuu tärkeältä että ne ovat kuitenkin olemassa.
Itken, saatana.
Onneksi se on nyt ohi.
"Me olemme ikuiset
hetken aikaa -
Me olemme ikuiset
pohjoisten tähtien alla."
Toisinaan ainoa toimiva ratkaisu on pakata muistot laatikoihin, sulkea ne ja kätkeä mielensä perukoille, voidakseen avata ne vasta sitten, kun ne eivät enää satuta. Unohtaa ei tarvitse, vaan siirtää muistelu toiseen ajankohtaan.
VastaaPoistaMinuakin itkettää. Sanon samaa, älä yritä unohtaa. Muistot ovat tärkeitä, älä hävitä niitä konkreettisiakaan.
VastaaPoistaEn ymmärrä, miten J aikanaan tuhosi kaikki ne. Minä pidän siitä, että kuvia on edelleen piiloissa. Eikä enää satu, vaikka välillä vahingossa niitä löytäisinkin.
Sinäkin olet vielä joskus samassa tilanteessa. Hali.
Löysin sattumalta tän siun blogin.. Itkeä vollotan nyt tässä koneen ääressä. Itse tein vähän aika sitten saman, keräsin kaikki muistot talteen, ja piilotin ne. Juuri nyt tuntuu niin pahalta muistella.. Edellä kommentoivat sanoivat hyvin, ei muistoja pidä hävittää. Jonain päivänä ne ei enää satuta.. Ainakin haluan uskoa niin. Aika parantaa haavat, niinhän sitä sanotaan. Pitää siis luottaa siihen.
VastaaPoistaHei. :) Tänne joo vuodatan sekamelskaa mitä pää suoltaa.
VastaaPoistaVielä tulee varmasti aika kun voi muistella mennyttä lämmöllä. Parantumaton romantikko sisällä ainakin. Hali.