Musta aurinko sarastaa

Asunnossa on hiljaista. Vaalea, haalea valo paistaa sisään. Ulos katsoessa saattaa nähdä auringon paistavan vastapäisen kerrostalon seinään kuin kesäauringon viimeiset säteet keskitalven pakkasessa. Värissä on lämpöä, lämpöä jota minä en tunne.

Kun vain saisi jonkun jonka kanssa herätä. Minä en ole ihminen joka elää yksin, olen sen huomannut. Tyhjä koti on surullisen hiljainen. Minä vain olen. Elämä on hävinnyt, unohtunut jonnekkin nurkkaan.

Saisin ihmisen jonka kanssa täyttää päivät ilolla, lämmöllä. Joku jolle toivottaa huomenet, halata kotiin palatessa ja jonka viereen saa nukahtaa suudelmien saattelemana. Päivä kerrallaan eläisimme ja olisimme toistemme tukena. Päivä kerrallaan nauttisimme elämämme myötä ja vastoinkäymisistä, pystyisimme siihen koska tietäisimme että saamme kuitenkin rakastaa.

Olisi jotain mitä rakastaa.


Joku tärkeämpi mitään muuta.