Joku voisi sanoa matkaa kuivaksi. Se tunne kun on kävellyt ja kävellyt, määränpää on jossain mutta ei oikein ole varma kuinka kaukana? Hiekkapölyinen asfaltti paahtaa rikkikäveltyjen tennareiden pohjia ja astut jokaisen askeleen ajattelematta seuraavaa askelta pidemmälle.
Koska jos sitä ajattelisi, sitä rupeaisi turhaan kyseenalaistamaan haluaisinko sen todella ottaa.
Pohtisin miljoona syytä miksi en sitä ottaisi, mutta ottaisin sen silti. Ja määränpää lähenee. Kai. Jossain. Mutta lähenee kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna sana!