tiistai 30. kesäkuuta 2015

Yöilta

Elämä yllättää. Se saa ottamaan seuraavan bussin takaisin kotia ja aloittamaan kesän. Se tuo elämään ihmisiä jotka eivät ole häviämässä aivan heti.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ei yksinäinen unta saa



...vaan valvoo pitkään yöhön haistellen kesäyön raikkaita tuulia. Kuuntelee kauempana ohi ajavia autoja ja kuuntelee kaupunkia. Se ei koskaan nuku, mutta se hiljenee. On satanut ja luonto herää huomiseen jälleen raikkaampana ja elinvoimaisempana. Yksinäinen muistelee aikaa kun rakasti.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Sana




Pöydän ääressa istuu tyttö joka tuijottaa tiiviisti lavalle. Vilkaisee välillä ympärilleen mustaksi rajatuilla silmillään mietteliäänä ja aivan kuin hieman pelokkaana.

Punainen tukka ja hillitty sivusiili punkhenkeen. Tietää ettei hän kasvoillaan mallikisoja voittaisi, mutta hän ei tiedä miten minä katson häntä. Koska hetken ajan hänen sivuprofiilinsa on kuin enkelien veistämä. Lävistykset huulessaan.

En tiedä tuliko hän tänne Mustan Paraatin, vaiko vain Ylpön takia. Emme juttele tänä iltana, mutta muistijälki säilyy. Olenko nähnyt hänet jossain?

Kohottaessa katsettani satun silti nähdä suoraan hänen silmiinsä. Muistan hänet sittenkin.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Melankoliaa

Olen kirjoittanut paljon, välittämättä vaihteeksi yhtään kenelle se on mennyt ja mistä puhuinkaan. Tajunnanvirtaa, noin mustaa meikkiä. Minä haluan vain haluta. Jotain. Jotain muuta kuin.

Fysiikka painostaa asioita, mieli painaa maahan ja vaivun melankoliaan. Mihinkä muualle pakenisinkaan mitään? Kuuntelen mustaa musiikkia. Varjoja. Kuiskauksia ja jäänteitä menneistä.
"Rakastan sua." En ole kuullut tuota aikoihin. Se hyvänolontunne jonka siitä aina sai. Se hyvänolontunne kun sen sanoi itse. Ne pitkät halaukset... Minä kaipaan. Vähän ehkä jopa häntä joka hän joskus oli, mutta se on mennyttä. Se on vain muistoja valo- ja mielikuvissa.

Tyttö epäkunnossa. Siltäkö tuntuu sinusta?

Murhaisinko pehmolelun väsymykseeni? Olisinko minä niin raaka? Olen nähnyt unia joissa olen raivostunut silmittömästi ja hakannut ihmisen. Pelästyin, panikoin. Pelkään edelleen tuota unta.

Näen unia Kuusisentie 56 osoitteesta, asuin siellä. Vuosia. Olimme grillaamassa. Nykyään siellä asuu joku toinen perhe.

Vieressäni on kuumemittari, kuivuneita lautasia ja vanha paita. "Varmin keino pysyä köyhänä, on rehellisyys TAJUUTSÄ?" Niin...

Ja kun istun sohvalla minä tuijotan koneen ruutua, kuin se pelastaisi minut joltain mitä en täysin itsekkään tiedä. Koska se olen aina minä.

Olen tilassa jossa en vastaa ulkoisiin ärsykkeisiin.