lauantai 1. maaliskuuta 2014

Taiteellinen kädenjälkeni sekä liuta innostuneita huutomerkkejä kuvapostauksessa!!!




Innostuin vaihteeksi!
Siinä missä perjantai-iltana muut ammentavat oloaan päihdyttävien substanssien kautta,

aina toisinaan yllätän itseni ilman niitäkin.


Olin jo suhteellisen pitkään hautonut päässäni ajatusta juurikin käsin sotketusta taustasta jonka päällä jostain kumman artistin mielenhäiriöllisestä syystä nyt olisi käsi! Käsi kädenjälkineen käden jäljen päällä.



Mistä kaikki sai alkunsa

Muutaman lyijytäytekynän lyijyn, piirustushiilen pätkän ja epämääräisen moottorinaluspaskan jälkeen.
(Pikkuveljen pikkumönkijä hyötykäytössä!)
Se näyttää käsin sotketulta. Just like I wanted it to be!


Verot sille voi jokainen todeta hyvin havainnollisesta kuvasta!






Seuraavaksi käsien huolellisen pesun jälkeen oikea käteni pääsikin mannekiiniksi
Canonin lasisen silmän alle.









Kuvausten jälkeen palasin autotalliin koneen kanssa.
Gimp ja printteri tulisivat olemaan tulevat välineeni.

Tässä vaiheessa käänsin taustan kiinni ettei autotalliin samalla ovenavauksella tullut kissa sotkisi itseään.
Noh, teos on selvästi omalla tavallaan rakastettava.

Kissa ihastui ja tarpoi ilmaa teoksen päällä vaikka kuinka kauan...

...kunnes tajusi etten huomioi sen tarpomista niin se tuli tarpomaan ilmaa läppärin päälle.
(Mikä läppäreissä on niin ihanaa?)

Huomatkaa
myös kuvassa farkkujen läpi lihaan ihanasti penetroituvat kynnet!




Creepy käteni sai kohtelua digitaalisin siveltimin.
Yritin kyllä polkutyökalulla napata tämän irti muusta kuvasta,
Mutta mittakaavassa tyydyin oman käden tarkkuuteen taitojen loppuessa kesken.



Tältä se näyttää suurennettuna!
Rajoja ei pitänyt tulla, mutta tarkemman tarkastelun myötä, en nähnyt enää ylimääräisen paperin (ja musteen...) tuhlauksen tuovan lisäarvoa teokselle.

Näillä mentiin!

Tämä kappale "mosaiikista" toimi huvittavasti myös omana tekeleenään.
Se saikin mieleeni sanan:
Maihinnousu!


Kolossaalinen pala lihas-, rasva- sekä sidekudosta, viimeisteltuna kappaleella keratiinia rantautuu hiekkatörmälle!
Taustalla soi yllättäen Uudet Kymmenen Käskyä.

Leikkaa liimaa!
Kotona ei ollut liimaa niin
kävin ässässä.
UHU
Ei ikinä, ei tuota, koulujen painajainen!
Ässästä tarttuikin vain herkkuja ärsytykseen (75snt Rainbow Sitrus ünd 52snt Twix)
ja K:sta löytyi ässä Pirkka-liimapuikko!
Made in Korea ja ihan hyvin täytti tehtävänsä!


Seuraavaksi pikkuveljen mönkijän öljypinta laski himppusen verran ja taulu kohtasi lisää kontrastia
:
Rajaussommitelma
Canvas-taulun tyyppiseksi meinasin tämän värkätä, kehikon teen vielä tälle.

Kuvassa autotallin ikkuna luo harvinaisia valonsäteitään kuvan yli.





Bittiavaruuden oma taideversio
a.k.a. kuvakäsitelty ja viimeisyys

1 kommentti:

Anna sana!