In search for I

Kosketus?
Tiedän kyllä miltä se tuntuu. Ajatuksen tasolla ainakin.
En ole kokenut sitä vain pitkään aikaan.
Ehkä unohtanutkin sen jo.
Jos vielä eilen kysyisit, miltä se tuntui?
En osaisi vastata.
Ehkä sanoisin jotain kaunista.
Mutta se on vain osa sitä kaikkea miten ajattelen.

Mutta miltä se tuntui?

Haluanko sanoa sitä kenellekkään?

Saanko minä puhua semmoisesta?

Olin unessa.

Huulet.
Hampaat. Viaton. Kokematon.
Tunteen paloa, puhdasta irrationaalista halua.
Ympärillä vain mustaa.
Kaikki tuntuu todelliselta.
Voin tuntea lämmön.
Tuntea kun ihmismielen keinotekoiset lukot ylittävä rakastava intohimo (tuntematontako kohtaan?) nousee korkeuksiin jossa maailmamme lakkaa olemasta ja jälleen kerran elämä kääntyy paikoillaan ja etsii uuden suunnan.
Olenko enää edes unessa?

Mutta kun herään, ei ole enää ketään. Ei mitään muuta kuin tunne siitä miltä se tuntui.
Jos minun olisi pitänyt sillä hetkellä vastata, ette olisi saaneet mitään vastausta.
En nimittäin ymmärrä vieläkään.

Butter flies across the ocean

          Kirjoitukset.

Tentit.                                                

                                                                                Näytelmät.

        Koulutehtävät.                                                          

       Kesätyöt.
                                       Tulevat opinnot.

Omilleen muutto.               

           Kaverit.
                                         Harrastukset.

 

 

Mihin se oma aika jäikään? Perhana, aivot on ihan tukossa taas vaihteeksi.

Aurinko saisi olla useammin auttamassa eteenpäin.

No hö

Pankissa kaikki sujui liian helposti. Kunnon virkamiesmäisen kylmään ja steriiliin tyyliin. Kirurginveitsellä tarkka viilto, toimenpide tehdään suoraan oppikirjan sääntöjen mukaisesti ja viilto tikataan umpeen mitä tarkimmin. Kaiken tämän aikana näytetään tekohymyä jonka takaa näkyy selvä katkeruus. Vienosti kuoppaisista ja vähän kollageeniä uupuvista kasvoista suoraan voi lukea kuinka henkilö ei tekisi asiakaspalvelua ellei se nyt kuuluisi pankin toimintaan. Hymy ei nouse kertaakaan opeteltua tasoa ylemmäs. Kun hän kuvittelee etten huomaa häntä pankkitiliäni etsiessäni, hän katsoo minua nyreissään ja halveksivasti.

Ilmiselvää asiakaspalveluainesta siis! Onneksi asiakaspalvelutiskillä sentään oli ihmisiä jotka selvästi pitivät työstään edes jossain mielessä.

Viikon sisällä pitäisi olla rahat tilille jos on tullakseen; tili oli pistetty uinuvien joukkoon ja sen rahat ohjataan suoraan nykyiselle tililleni. Saas nähä kuinka paljon plussaa sieltä tulee sen 20€ päälle korkoina jos on tullakseen... :)



Niin ja kävin @JKL yliopisto kemian kilpailussa. Tuntui aivan liian helpolta, joko se oli helppo tai ryssin sen erittäin kunniakkaasti! Huomenna kuulen tuomion. Tai olen kuulematta, miten nyt sattuu huvittamaan.

Oh gosh how I love sunlight.

Ei mulla muuta. Unohin reppuni kouluun ja pitäisi hakea se. Auto ei lähde käyntiin.

Täyte

Tajusin vasta nyt säätää profiiliasetuksia niin että porukka tajuaa kuka täällä kirjottelee, tän piti olla niinkin avoin. Minä kun luulin et se johtuu vaan mun koneesta. Hups.

Ruoste kuvan takaa

Fiilistelin taustamusiikin teille.
Painakaa siitä.


Äiti löysi mun pankkivihkon vuodelta -96. Mulla on rahaa tuolla jossain.
Tää on jotain erittäin sanoinkuvailemattoman mielenkiintoista.

27€+korot kutsuvat minua nykyisen Danske Bankin kassalla.
Saas nähä mitä pankkivirkailijat tuumaa kun tulla läjäytän tommoisen pöytään. :DD

A day of my life (Näkyy!)

Kävin kerran Tampereella.
Yleisön pyynnöstä kuvasin teille matkani tylsimmät osiot.
You're welcome.
You've been warned.

RoadTripping

Hui!

Taisin just luvata lähteä Tampereelle erään bändin reeneihin tsekkaa miten bändin sielu hengittää livenä.
PIKKUISEN muuten jännittää. Ihan vaan jo pelkkä reissu ja Tampere. Saa nähä mitä tulee, joku toinen ois varmaan unohtanut koko reissun koska hei, joku yksittäinen bändijuttu josta ei välttämättä tuu yhtikäs mitään. Kitarakamat takapenkin vaahtomuoveja linttaamassa poraat pari tuntia motaria suuntaansa.
Onneksi en ole niin tylsä ihminen.

But just right now. You know, like, who fucking cares?

Haluan kokea kaiken. Ja se fiilis kun alla on näpsäkkä auto, stereoista soi mahtavaa fiilistelyä, puhdasta tunnetta. Moottori hyrisee. Ei kiirettä, positiivinen kutkutus vatsanpohjassa. Välillä kaartaen kahville. Automatkailu. Autolla ajo ylipäätään.

Ai hitto mä ootan kyl tätä reissua. Oon pähkinöinä!

Ha, you guessed it!

I want to be a rock'n'roll star.
And one day I will.

Sain tänään ensimmäisen viestin
jossa minua kysyttiin soittajaksi.

Yhteiset

Etsin tänään koneen ja puhelimen perukoilta jokaisen kuvan meistä talteen yhteen paikkaan, jotta en vahingossa törmäilisi enää niihin.

Kansion nimesin muistojen hautausmaaksi.

Latasin kuvat muistitikulle ja pistin ne yhdessä valokuvien ja hänen minulle tekemien piirrosten kanssa pieneen kauniiseen vanhaan puulaatikkoon.

Kaikki ne hetket ja tunteet niiden takana pysäyttävät.
Kuinka pitkälle olemme ajautuneet noista ajoista.
Mitä kaikkea kerkesi tapahtua.
Mitä kaikkea koimme yhdessä.
Kuinka onnellisia me vielä joskus olimme.
Emme koskaan kuvitelleet eroavamme.

En halua unohtaa, joten kaikki muistoni ovat nyt tuolla laatikossa josta voin ne ehkä joskus tulevaisuudessa kaivaa. En tiedä mitä varten, mutta tuntuu tärkeältä että ne ovat kuitenkin olemassa.

Itken, saatana.
Onneksi se on nyt ohi.

"Me olemme ikuiset
hetken aikaa -
Me olemme ikuiset
pohjoisten tähtien alla."

Samettista harmaata, tunnotonta liikettä

Näen sumua joka puolella. Tunnistan kyllä hahmot udun takaa ja pystyn halutessani vaikka koskettamaan. Sumu ei itsessään haittaa. Pidän yksinolostakin.

Mutta edes aurinko ei paista. Siinä missä aurinkoisessa kesäilmassa kevyt sumu ei kadottaisi mitään, näkisin kaiken ja sumu kaunistaa valkoisella puhtaudellaan kaiken mitä näen.
Hämärässä näen enää vain ääriviivat, jos niitäkään.

Alkoholilla oli osuutta asiaan. Tapasin uusia kauniita ihmisiä, mutta se sai minut väärään. Oli mahtava tuntea ihmisiä, mutta krapulassa kaikki tuntui olevan toisin. Päässäni oli kysymyksiä ja ajatuksia joita halusin mutta häpesin. En minä. En tässä tilanteessa. En halua leikkiä. En ihmisillä.

Koko maailma hävittää kauneutensa kun käy ryyppäämässä.
Kestää viikkoja päästä olotilaan jossa joku tuntuisi.

Ei enää näin, ei.





Kaipaan aurinkoani.
Se sattuu silmiin jos sitä katsoo kesällä. 
Talvellakin se sattuu, mutta ei niin paljoa ettenkö nauttisi niistä harvoista hetkistä kun saan vain seistä sitä kohti ja antaa valon täyttää mieleni.





Ps. Kahvi. Tänään se oli harvinaisen hyvää, niin hyvää että ehkä tästä vuodesta saattaakin tulla jotain hyvää. Mutta suunnitelmista lisää seuraavassa postissa, edessä saattaa olla elämäni suurin ja sitä eniten koskaan muuttava päätös.